tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pääsiäisviikkoa viettämässä - osa1

Semana Santa eli pääsiäisviikko on täällä Espanjassa perinteisesti "lomaviikko" eli kaikki kynnelle kykenevät lähtevät jonnekin lomanviettoon. Täällä Kanariallakin tämä näkyy siinä, että hotellit ovat täynnä ja väkeä on paljon etenkin manner-Espanjasta. Lapsillakin on koulusta koko viikko lomaa. No, meillä pääsiäisviikko vietetään tällä kertaa ihan kotipuolessa sillä puoliso ei onnistunut saamaan lomaa tälle viikolle. Mutta eiköhän viikko mene mukavasti kun puuhaillaan kaikkea kivaa kotosalla. 

Kotia on koristeltu vähän pääsiäistunnelmaan vaikka täällä se ei olekaan tapana. Ei löydy kaupasta narsisseja eikä edes tulppaaneja. Mutta onneksi taloyhtiön pensaista löytyi edes keltaisia kukkia ja niitä saimme puutarhurin luvalla ottaa muutamia maljakkoon. Pajunoksatkin piti käydä ostamassa kukkakaupasta ja maksoivat 2.50 € / kappale. Joten kahta enempää en raaskinut ostaa. Pääsiäissuklaapuput ja suklaamunat piti ostaa Lidlistä sillä muissa kaupoissa niitä ei ole myynnissä ollut. Paitsi ihan noita peruskindereitä tietysti löytyy. 




Munanetsintää on leikitty joka päivä ja sitä jatketaan koko viikko. Välillä kotona, välillä taloyhtiön puutarhassa. Eilen suunnistimme kartan perusteella eli aarteenetsintä-tyyliin, tänään oli vuorossa pupun jättämät englanninkieliset viestit, jotka veivät pisteeltä pisteelle taloyhtiön puutarhassa. Eli joka päivä jotain erilaista... 


 

 

 

 

Meillä pääsiäismunat on tuonut pupu, ei kukko kuten monesti Suomessa on tapana. Tähän liittyy tarina, että kauan sitten Saksassa eli munia piilottava pääsiäisjänis ja se ilmestyi joka vuosi ilahduttamaan lapsia. Varhain pääsiäisaamuna pupu vaeltaa munakoppa selässään kylästä kylään, talosta taloon. Ja matkallaan se piilottaa munia puunkoloihin, pensaiden juurille, ruohon sekaan tai pääsiäispesiin. Meillä pupu on siis piilottanut munia päivittäin ja ohjeet niiden löytymiseen ovat ilmestyneet pupun kulhoon yön aikana. 

Olemme myös askarrelleet kaikenlaista, koska siitä puuhasta neiti tykkää kovasti. Pääsiäiseen liittyvää ja välillä muutakin. 


Al-ku-o-pet-ta-jat facebook-sivuilta löysin paljon kivoja ideoita, kuten tämän marmorikuulamaalauksen. 
 

 





 


 Aina ei tarvitse olla juttuja valmiina vaan nopeasti piirtämälläkin saa tehtäviä aikaiseksi. Tässä erilaisia lukutehtäviä, joissa olen kirjoittanut sanoja ja piirtänyt kuvia. Pikkuneiti sitten lukee itsenäisesti sanat ja yhdistää oikeaan kuvaan. Helppoa, nopeaa ja tyttö tykkää! 

 


Ja neiti kehitteli myös äidille samanlaisia tehtäviä - tässä piti yhdistää sanat sateenkaari, kolme ja yksitoista oikeisiin kuviin. Vähän vielä kirjaimet ja numerot hakevat oikeita suuntia ja muotoja mutta niihin en edes puutu. Tärkeintä on, että neiti tykkää tehdä ja oppia. 


Välillä on kaivettu muovailuvahat esiin. Tulostin myös valmiita "ihmispohjia" ja niihin askarreltiin sitten muovailuvahasta vaatteet, hiukset, silmät, suu, jne. Sekoitimme myös ruskeaa koska sitä ei tietenkään ollut valmiina ja neiti innostui sekoittamisesta niin paljon, että tehtiin oikein monivärivahaa :-) 

 


 Välillä väritettiin vesiväreillä valmiita munakuvia. Tops-puikot olivat tässä puuhassa kaikista parhain väline. 


Neidin toiveesta teimme myös pääsiäismuffinsseja - osa sitruunanmakuisia ja osa minttusuklaata.

 






Olemme ehtineet myös siivota kotia ja siinä puuhassa neiti oli koko ajan apuna. Spraypullo (vain vettä) ja puhdistusliina käteen ja pintoja putsaamaan. Myös harjaaminen onnistuu hienosti - sitäkin on koulussa harjoiteltu. 


Huomenna ja/tai ylihuomenna on vuorossa retkipäivä eli tarkoitus olisi suunnata tuonne sisämaan vuorille. Ja ehkäpä loppuviikosta suuntaamme rannalle. 

Hyvää pääsiäistä kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti