lauantai 3. kesäkuuta 2017

Äidin helmoissa vai omaan kotiin?

Hiljattain silmiini osui lehtiartikkeli, jonka mukaan espanjalaiset nuoret ovat keskimäärin 29 vuotiaita kun he muuttavat omaan kotiin. Naiset keskimärin 28-vuotiaitaja miehet keskimäärin 30 vuotiaita. En tiedä, että miten luotettava tämä tilasto on sillä monien kanssa olen asiasta keskustellut ja useimmat ovat sitä mieltä, että ikä on taatusti vielä korkeampi. Etenkin kun talouskriisi on kurittanut maata jo useamman vuoden ajan ja nuorisotyöttömyys on huikeissa lukemissa. No, joka tapauksessa melko iäkkäitä ovat kun kotoaan lähtevät. Euroopasta löytyy vain muutama muu maa, jossa asutaan yhtä vanhaksi vanhempien nurkissa. Näitä ovat Kroatia, Malta, Slovakia, Italia, Kreikka ja Portugali. Yllättäen kaikki löytyvät täältä Euroopan eteläisestä osasta ;-) Ja kaikki ovat myös maita, joissa nuorisotyöttömyys on huikeissa luvuissa. 



Vastakohtana on sitten pohjoismaat,joissa kotoa lähdetään keskimäärin 20-23 vuoden ikäisenä. Itse olen muuttanut omaan kotiin heti lukion jälkeen eli ikää oli silloin 19 vuotta. Itse muutin silloisen poikaystävän kanssa yhteen asumaan ja puoliso oli juuri saanut vakituisen työpaikan eli itse en käynyt opiskelujen ohessa töissä muuta kuin loma-aikoina. Noina 90-luvun loppuvuosina oli työpaikkoja hyvin tarjolla ja loma-aikoina olin töissä mm. postivirkailijana sekä myöhemmin matkatoimistossa. Suomessahan on hyvin normaalia käydä opiskelujen ohessa töissä kun taas täällä Espanjassa moista ei juurikaan harrasteta. Ja kun valtio ei muutenkaan tuo samalla tavalla opiskeluja ja asumista kuin Suomessa niin ei mikään ihme että monet opiskelijat asuvat kotonaan. Opiskelupaikka yritetään saada kotikaupungista ja etenkin täällä Kanarialla tämä on monille tärkeä asia sillä muutto esim. mantereelle opiskelujen perässä on iso taloudellinen satsaus. 

Puolisoni asui kotonaan 34-vuotiaaksi asti. Ihan siitä syystä, että hän opiskeli kotikaupungissaan eikä hänellä ollut mitään kiirettä pois kotoa - äiti kävi kaupassa, laittoi ruoat valmiiksi, pesi pyykit jne eli täyshoidossa elämä oli leppoisaa. Myöhemmin hän kävi myös töissä kotoaan käsin. Tämä toki siinä mielessä hyvä, että noin vuosina hän onnistui säästämään rahaa sievoiset  määrät kun kuluja ei juurikaan ollut. Omaan kotiin hän muutti vasta siinä vaiheessa kun töiden perässä hänet lähetettiin tänne Kanarialle. Omassa kodissa hän ehti asua pari vuotta ennen kuin muutimme yhteen asumaan. 

Moni opiskelija jää kuitenkin vanhempien luokse asumaan vaikka opiskelut olisi jo saatu loppuun. Tähän syynä on tietysti korkea nuorisotyöttömyys. Kun 40 % maan nuorisosta on vailla töitä ja iso osa jopa vailla minkäänlaista työkokemusta niin vaikea on omilleen muuttaa. Etenkin kun valtio ei tue elämistä ja asumista täällä samaan tapaan kuin esim. Suomessa. Nykypäivänä vakituinen työsopimus onkin monelle espanjalaiselle nuorelle kuin lottovoitto. 

Toisaalta tämä on myös jonkin verran "itse aiheutettu tilanne". Olen nimittäin sitä mieltä, että täällä monilla on vähän "titulis-asenne" eli yliopistotutkintoa pidetään ainoa oikeana mahdollisuutena eikä ammatillinen koulutusta arvosteta. Eikä sitä ole myöskään kehitetty siihen suuntaan. Moniin ammatteihin, joissa esim. Suomessa joutuu opiskelemaan useamman vuoden ajan (putkimies, parturi, tarjoilija, kokki, sähkömies jne) niin täällä paperit saattaa saada mitä erikoisimmilla "koulutuksilla". Parhaimmillaan jopa ihan täysin etäopintoina. Eli ammatillista koulutusta ei kauheasti arvosteta vaan ne on lähinnä niille, jotka eivät yliopistoihin pääse. Monet siis pitävät yliopistokoulutusta ainoana oikeana - tuo se sitten töitä tai ei. Eikä yliopistokoulutuksen saanut kovin helpolla myöskään mene töihin vaikkapa supermarketin kassalle tai tarjoilijaksi vaan sitten jäädään sinne vanhempien nurkkiin odottamaan, että se unelmien työpaikka vapautuisi. 

Tosin ei Suomessakaan taida olla enää sama tilanne kuin silloin omassa nuoruudessa. Silloinhan töitä otettiin vastaan sieltä mistä saatiin - mansikkapellolta, jäätelökioskilta, siivoushommista. Kunhan vain jotain töitä löytyi. Ja vähitellen sitten opintojen edetessä oli mahdollisuus jopa tehdä oman alan töitä. Mutta sitä ennen oli työkokemusta hankittu jo jos jonkinlaisista "hanttihommista". Itsekin olen lukioaikana käynyt mm. siivoamassa rappukäytäviä useamman kesän ajan. 

Yksi syy kotona asumiseen on varmasti myös "mukavuus". Eli täällä eteläisessä Euroopassa ollaan aika usein mukavuudenhaluisia eli kotona ei tarvitse huolehtia raha-asioista, ruoka tulee valmiina pöytään ja puhtaat vaatteet kaappiin. Mikäpä kiire sieltä täyden palvelun talosta olisi lähteä? Espanjalaiset äidit ovat usein melkoisia "kanaemoja", jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa jälkikasvunsa eteen. Voisin väittää, että Suomessa nuoriso joutuu ottamaan enemmän vastuuta.  Ja toisaalta siihen myös kasvatetaan. Monet lapset viettävät jo ala-asteiässä useita tunteja itsenäisesti kotosalla kun täällä vielä yläasteikäisiäkin kuljetetaan kouluun ja harrastuksiin.  Puhumattakaan yläasteen aikaisista kotitaloustunneista, joissa opeteltiin ruoanlaittoa, siivousta ja pyykin pesua. Sellaisesta ei täällä ole tietoakaan.. 

Luonnollisesti myös etelä-Euroopan maiden erilainen kulttuuri ja maiden erilaiset tavat ja ajatusmaailmat vaikuttavat muuttoaikeisiin. Puolisoni usein naureskelee sitä, että miten olen jo rippikouluiässä aloittanut oman pesän rakentamisen. Silloin ylpeydenaiheena oli kaappi, jonne säilöin kaikki lahjaksi saadut astiat, kattilat ja petivaatteet. Ja kun 19-vuotiaana muutin omaan kotiin niin kaikki oli käytännössä jo valmiina :-)  Täällä moinen ei kuulu tapoihin.

Täällä eteläisessä Euroopassa elämä on myös paljon perhe- ja sukukeskeisempää kuin pohjoisessa Euroopassa. Täällä ei ikääntyviä laiteta palvelutaloihin asumaan muuta kuin pakon sanelemana ja on aivan normaalia että aikuiset lapset huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan. Päivät he saattavat viettää esim. ikäihmisten ns. päiväkeskuksissa kun aikuiset lapset ovat töissä mutta muuten he asuvat edelleen "kotona". Eli käytännössä vanhemmat huolehtivat ensin lapsistaan ja sitten lapset huolehtivat vanhemmistaan :-) 


                                     

Espanja on myös perinteisesti ollut maa, jossa on suosittu omistusasumista. Eli omilleen on muutettu kun on ollut varaa ostaa oma asunto. Mutta siinä vaiheessa tilanne muuttui radikaalisti kun rakennusbuumi räjähti käsistä ja asuntojen hinnat kohosivat pilviin. Monet nuoret (ja vanhemmatkin) joutuivat isoihin vaikeuksiin liian isojen lainojen kanssa. Sitten kun talouskriisi alkoi ja asuntojen hinnat romahtivat niin käsiin on pahimmillaan jäänyt vain iso kasa lainaa ja asunto on mennyt pankille. Moni nuori joutui muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse. 



Koska monet nuoret asuvat vanhempiensa luona niin esim. ruokakaupoissa ei juurikaan näe nuoria ihmisiä ruokaostoksilla - en edes muista, että milloin olisin nähnyt jotain nuoria (siis vaikkapa alle 25-vuotiaita) viimeksi ruokaostoksilla. Ja ruokakaupoissa tulee käytyä monta kertaa viikossa. Pääasiassa siellä tulee vastaan lapsiperheitä, joista suurin osa on jo pitkälti yli 30-vuotaita ja paljon vanhempia. Kaltaisiani, jotka ovat saaneet lapsia vasta pitkälti yli 30-vuotiaana - kuten täällä on tapana. Espanjassa on täysin normaalia olla ensisynnyttävä vielä 40-vuotiaanakin. Väestö siis ikääntyy hurjaa vauhtia ja Espanja onkin jo nykyisellään yksi maailman iäkkäimmistä kansoista. Ja vauhti sen kun kiihtyy kun lapsia hankitaan yhä myöhemmällä iällä, lapsia syntyy yhä vähemmän mutta ihmiset elävät yhä pidempään. Siinä onkin haastetta tälle maalle tulevaisuudessa... 

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti